Jos kuulut otsikossa mainitun musiikkityylin suurkuluttajiin ja vedät herneen nenään helposti, kannattaa jättää tekstin lukeminen tähän. Miksi en siis kuuntele nykyisen kaltaista eräillä radiokanavilla jatkuvasti soivaa populaarimusiikkia – vai pitäisikö sanoa miksi en pysty kuuntelemaan sitä?
Eräänlainen käännekohta pop-musiikin kehityksessä voidaan asettaa vuoteen 1996. Yli kymmenen vuotta öljyteollisuudelle työskennellyt insinööri, Andy Hildebrand, oli juuri eläköitynyt 40-vuotiaana kehitettyään mullistavan keinon seismisen datan tulkintaan. Tämä keino perustui matemaattiseen työkaluun nimeltään autokorrelaatio. Hildebrand ei kuitenkaan asettunut aloilleen, vaan kehitti autokorrelaatioon perustuvan sävelkorkeuden virheiden korjaamiseen tarkoitetun ohjelman – tällä kertaa musiikkiteollisuudelle. Ohjelman nimi on Auto-Tune.
Kyseinen ohjelma on listattu muun muassa Time-lehdessä 50 huonoimman keksinnön joukkoon. Nykyään lähes jokainen artisti käyttää sitä niin studiossa levyjä tehdessään kuin live-esiintymisissäkin. Ja mikä pahinta, sen kuulee usein hyvin selkeästi. Pop-musiikki on nykyään samaa tasaista harmaata massaa, eräänlaista musiikin massatuotantoa. Jokaisen laulajan ääni suodatetaan Auto-Tunella ja siitä tehdään täydellinen. Ei tarvitse osata edes laulaa, tekniikka hoitaa kaiken puolestasi.
En löytänyt Youtubesta parempaa demonstraatiota, katso linkit lopusta (parempia esimerkkejä).
Ai mikä tässä on sitten niin pahaa ja kamalaa? Ensinnäkin se, että Auto-Tunella tehty musiikki ei ole luonnollista. Se on liian täydellistä. Kukaan, siis ei kukaan, ei pysty todellisuudessa laulamaan niin tarkasti ja hyvin kuin nykyinen pop-musiikki antaa ymmärtää. Pop-musiikki ei ole aitoa. Se on teollista, massatuotettua sekä itseään toistavaa.
Todellisuudessa artistilla on hyvin vähän tekemistä musiikkinsa kanssa. On huvittavaa todeta, että pop-musiikin tuottamista voisi verrata plastiikkakirurgiaan, johon artistit ovat todennäköisesti turvautuneet ulkonäkönsäkin osalta. Kappaleen sävellys on todennäköisesti ulkoistettu ja suuren osan työstä tekevät studiossa musiikkia editoivat henkilöt, jotka paikkaavat laulajan virheitä kuin Photoshopilla mallien kuvia konsanaan.
Kun kappale kappaleen jälkeen on täydellisessä vireessä, luonnollinen laulaminen koetaan eri tavalla. Normaalia laulamista ei pidetä enää arvossaan, koska luullaan, että laulaja on huono. Jos ääni ajetaan Auto-Tunen läpi, niin johan alkavat mielipiteet muuttua.
Pidättäydyn suosiolla 60-, 70- ja 80-luvun musiikissa, joka on sentään yleensä aitoa ja siitä voi kuulla artistien ja bändien oman kosketuksen sekä tyylin.
Linkkejä:
Auto-Tune – Wikipedia, Auto-Tune – Why Pop Music Sounds Perfect – Time, Auto-Tune abuse in pop music – 10 examples
PS. Jätin yksittäisten artistien nimeämisen suosiolla väliin, sillä olisin todennäköisesti saanut kimppuuni vihaisen lauman ko. artistien faneja.
